Taekwondoa on Kuopiossa harrastettu vuodesta 1987 lähtien, jolloin Turusta Kuopioon opiskelemaan muuttanut Kaj ”Pete” Aaltonen perusti Kuopion Taekwondo Ry:n. Perustaessaan seuraa, Petellä oli 7. kup vyöarvo. Sittemmin hän on saavuttanut 2. dan vyöarvon. 20-vuotisjuhlia Kuopion Taekwondo Ry vietti ystävänpäivänä 2007.

Reilun kahdenkymmenen vuoden aikana Kuopion Taekwondo Ry on ehtinyt järjestämään lukuisia alkeiskursseja. Osa järjestetyistä kursseista on ollut suunnattu pelkästään naisille, mikä on helpottanut naisten tuloa mukaan perinteisesti miehiseksi mielletyn harrastuksen pariin. Kurssit ovat tähän mennessä olleet suunnattuja yli 13-vuotiaille, mutta junioritoimintaa ollaan parasta aikaan aloittelemassa myös täällä Kuopiossa.

Harjoituksia seurassamme on lähes päivittäin. Harjoitukset koostuvat monipuolisesti Taekwondon eri osa-alueista sekä kuntoilusta, joten jokaisella on mahdollisuus monipuoliseen harrastamiseen. Tällä hetkellä seurassa on yli 50 aktiivista harrastajaa ja junioritoiminnan myötä harrastajamäärä tulee nousemaan lähitulevaisuudessa. Sinisestä vyöstä lähtien harrastajat ovat mukana myös nuorempien harrastajien ohjaamisessa, mikä kasvattaa harrastajaa myös henkisellä puolella. Mustia vöitä, eli daneja, Kuopioon on saatu vuosien varrella toistakymmentä.

Kuopion Taekwondo Ry on järjestänyt historiansa aikana useita leirejä sekä kilpailuja. Kuopiolaiset ovat olleet hyvin edustettuina myös muiden seurojen järjestämissä tapahtumissa. Leireille eri puolille Suomea on lähdetty aina mahdollisimman isolla porukalla ja kisamenestystäkin on vuosien varrella tullut, niin ottelun kuin liikesarjojen puolelta. Seuramme on osallistunut myös mm. Kuopio Tanssii ja soi -viikon budonäytöksiin ja budogaaloihin.

Kuopion Taekwondo Ry on jäsenenä Kuopion Danit Ry:ssä, Suomen Taekwondoliitossa ja SLU:n paikallispiirissä.