Tommi Kaiposelle 4. dan vyöarvo

Kuopion Taekwondon Tommi Kaiponen suoritti tammikuussa 2011 4. dan vyöarvon. Neljättä dania pidetään Taekwondossa ensimmäisenä opettajatason vyöarvona. Tommista tuli näin ollen Kuopion Taekwondon ensimmäinen opettajatason mustavöinen, eli Sabumnin, seuran vuonna 1987 alkaneen historian aikana.

Tommi aloitti Taekwondon harrastamisen syksyllä 1992 pelattuaan siihen asti lähes koko ikänsä jääkiekkoa. Halu kamppailulajien pariin oli kytenyt jo jonkin aikaa ja hän aloitti Taekwondon peruskurssin reilun 90 muun innokkaan harrastajan kanssa. Tommi huomasi jo peruskurssin aikana, että Taekwondossa on ”sitä jotain", mikä sinetöikin lopulta sen, että pitkäaikainen jääkiekkoharrastus sai väistyä käynnissä olleen pelikauden loputtua. Jotain Tommin innostuksesta lajiin kertonee sekin, että jos Taekwondo- ja jääkiekkoharjoitukset tai –peli sattuivat samaan aikaan, veti Taekwondo pitemmän korren.

Peruskurssilla Tommin viikko-ohjelmaan kuului kolmet harjoitukset, jonka jälkeen harjoituksia kertyikin jo kuudesta kahdeksaan viikoittain. Keltavöisenä Tommi kävi myös kokeilemassa ottelemista, mutta huomasi pian, että hänen intressinsä Taekwondon saralla olivat jossain muualla kuin kilpailuissa. Muutaman vuoden ahkeran harjoittelun jälkeen Tommille tarjoutui mahdollisuus ohjata ensimmäiset harjoitukset, minkä jälkeen harjoitusten ohjaamisesta tulikin kiinteä osa hänen harrastusta. Ensimmäisen daninsa Tommi suoritti vuonna 1999, toisen vuonna 2002, kolmannen 2007 ja neljännen nyt vuoden 2011 alussa.

Tommilla on menossa jo 19. vuosi lajin parissa, ja innostusta lajiin riittää edelleen. Uusia tekniikoita, liikesarjoja ja niiden sovelluksia tulee eteen yhä.  Vuosien aikana opittujen tekniikoiden soveltaminen erilaisiin kamppailuharjoituksiin on Tommille erityisen antoisaa. Oman mielenkiintonsa lajiharjoitteluun Tommille tuo tietenkin myös oman tietotaidon jakaminen toisille lajin harrastajille.